
Nimeni on Petteri Hongisto ja olen syntynyt Lappeenrannassa jonka lähettyvillä myös asustelen. Tarkempi asuinpaikkakunta on nykyisin Taipalsaari. Naimisissa olen ja kolmen lapsen isä.
Opiskelin nuorenpana käyttötekniikan mekaanikoksi Lappeenrannassa ja nykyisen yritys toiminnan ohella jatkuu opinnot, jonka tavoiteena on Datanomin tutkinto sekä Microsoftin sertifioinnit.
Työtä teen omassa IT-alan yrityksessä nimeltä PHSoft, jonka perustin vuonna 2001. Vuoden 2008 alusta alkaen olen osakkaana myös yrityksessä Saimaanharjun Pleikkari.

Kotonamme asustelee myös yksi keskikokoinen musta snautseri, joten elämä vaimoni kanssa keskittyy jonkin verran koiraharrastukseen.
Yhteisten harrastuksien lisäksi minulla on omiakin harrastuksia, kuten Laitesukellus sekä Uppopallo, jotka tosin on jäänyt tällä hetkellä sivummalle.
Laitesukelluksen myötä tuli myös harrastettua pidemmän aikaa Seinä- sekä kalliokiipeilyä. Kummassakin yllä olevassa harrastusmuodossa toimin myös pätevöityneenä kouluttajana.
Myös tietokoneet kuuluu harrastuslistaani, vaikka tietokoneilla työtä teenkin päivät pitkät. Mielenkiintoni on harrastuspuolelta kohdistunut 3D-grafiikkaan ja muutenkin graafiseen alaan. Tästä johtuen olenkin tehnyt ja ylläpidän suomalaista 3D-grafiikkasivustoa joka pyörii täysin harrastuspohjalta ja on toiminut näin vuodesta 1996 alkaen.
Kaikkien näiden harrastuksien lisäksi luen paljon kirjoja, joita on jonkin verran kertynyt kirjahyllyyni. Myös tietotekniikka kirjallisuutta.
Suosikkikirjailijoihini kuuluu mm. Stephen King sekä Clive Barker joiden myötä päästään myös elokuvaharrastukseeni.
Elokuvaharrastus ei sentään ole ulottunut laitepuoleen, vaan ainoastaan elokuvien keräilyyn ja katsomiseen.

Politiikka kiinnostaa, kuten myös lainsäädäntö.
En kuitenkaan ole minkään puolueen jäsen enkä edes osaisi sanoa mikä olisi puolue, jos jotakin pitäisi kannattaa.
Jos jostain kumman syystä haluat ottaa minuun yhteyttä, niin lähetä vaikka sähköpostia osoitteeseen petteri@hongisto.info. |