|
Takaisin etusivulle
Päivitetty 3.12.2009
|
Yleistä
|
|
Jo useampikin on jälkeenpäin huomannut yrittäessä
myydä Microsoftin Windows OEM käyttöjärjestelmää
eteenpäin, että jälleen myyminen ei olekaan niin
yksinkertaista kuin luulisi.
Nimittäin Microsoft Windows OEM lisenssi kieltää
jälleenmyynnin ilman konetta tai komponenttia, jonka mukana
käyttöjärjestelmä on hankittu. Tästä
asiasta onkin sitten kiistelty monessa eri foorumissa, kuten
myös Newseissä ja oikeudessakin asti.
Koska asia koskee ohjelmistovalmistajana myös minua, niin
halusin ottaa selville, voiko tällaista jälleenmyyntikieltoa
käyttää suomessa ja onko se lainvoimainen.
Mitään suoraa vastausta en ole tähän saanut,
mutta yhtään täysin jälleenmyyntikieltoa
kumoavaa vastaustakaan en ole saanut paitsi tietenkin hyvin
monelta matti meikäläiseltä omina mielipiteinä ja muutaman oikeudenpäätöksen, joita ei suoraan voi pitää voimassa olevina, koska päätökset ovat tehty vanhojen lakien mukaan.
Alle olen listannut vastauksia joita olen saanut asiaa tutkiessani.
Jotkin kirjoitukseni on suoria "lainauksia" ja jotkin
vain omia kommenttejani.
Vastauksia en kaikkia voi tänne suorana kopiona tuoda,
koska muutama taho on julkisen esittämisen kuten myös
suorat lainaukset kieltänyt mm. keskeneräisen käsittelyn vuoksi. Kommentointia ei :)
Muutamia artikkeleja, joihin kannattaa tutustua.
- Jukka
Korpelan sivut, Tietokoneohjelman edelleenmyynti: onko se laillista?
- Helsingin
tietotekniikkaosaston mietteitä lisenssoinneista.
- Tiistaina
9. 10.2001 - Microsoft valvoo vanhojen lisenssien myyntiä
| News.cnet.com
|
|
Suomen BSA:n toiminta
|
|
Suomen
BSA:lle esitin sähköpostitse kyselyn yksityishenkilönä,
jossa kysyin saanko myydä ostamani Microsoft Windows OEM
käyttöjärjestelmän erillisenä eteenpäin
ilman mitään tietokoneen komponenttia. Ja sain vastaukseksi
seuraavaa:
"Vastauksena ensimmäiseen
kysymykseesi, OEM-lisenssi voidaan myydä
ainoastaan tietokoneen tai siihen kuuluvan laitteistokomponentin
mukana,
eikä ohjelmaa ole oikeutta luovuttaa erikseen."
Allekirjoittanut: Jenna Villanen / BSA
Finland
Hyvin yksiselitteinen ja lyhyt vastaus ja vastaa täysin
sitä, mitä Microsoftin lisenssissäkin mainitaan.
Myös suomen BSA:n pyynnöstä vuonna 2002 huuto.net
poisti suuren määrän Microsoftin OEM lisenssiä
koskevat huutoilmoitukset perustuen juuri Microsoftin OEM lisenssiehdoissa
olevaan jälleenmyyntikieltoon. Huuto.net ilmoitti tästä
keskustelufoorumissaan ja kertoi myös että heidän
lakimiehensä selvittävät tätä asiaa,
voiko niitä myydä vai ei. Tähän ei ole tullut
Huuto.netin puolelta mitään vastausta. Ei vaikka heiltä sitä erikseen kysyin.
huuto.net poisti jälleen Microsoftin OEM käyttöjärjestelmän huudon elokuussa 2005.
Sitä ei tiedetä, oliko poisto tehty jonkin tahon pyynnöstä vai suoraan huuto.netin toimintaa.
Huuto.netin Product Manager Toni Ruuska on kommentoinut Tietoke.fi lehdelle asiaa näin:
"Olemme laittaneet Tietotekniikka-osastollemme informaatioviestin COA-tarroista, jossa myyjille kerrotaan, että koneista irrotettuihin tarroihin ei liity oikeuksia ja sellaisten tarrojen myynti on lainvastaista.”
Lappeenrannan kaupungintalolla 8.5.2002 BSA:n seminaarissa
Susiluoto
Oy:stä edustaja Olli Pouttu myös tämän
samaisen kertoi, eli OEM tuotteiden myynti ilman konetta ei
lisenssisopimuksen mukaan ole mahdollista. Tosin tätä
hän ei 100% varmana pitänyt, koska asiasta ei ole
käyty tällöin vielä oikeutta suomessa, joten
ennakko tapausta ei tästä vielä ole. Kertoi kuitenkin,
että jos oikeuteen joutuu tällaisen asianpohjalta
menemään, niin Susiluoto lähtee sillä linjalla,
että kyseinen Lisenssiehto olisi pitävä.
|
|
Suomen Microsoft
|
|
Suomen Microsoftilta
tuskin on aihetta kysyä asiasta, koska heidän vastauksensa
kyllä tähän tietää, mutta kerrottakoon
nyt kuitenkin.
Lappeenrannan kaupungintalolla 2001 käydyssä Microsoftin
seminaarissa Microsoftin lisenssivastaavan kertomana OEM lisenssien
jälleenmyynti ilman mukana ollutta konetta on lisenssiehtojen
vastaista.
Sama toistui 2002 Lappeenrannassa Hotelli Lappeessa Microsoftin
järjestämässä lisenssiseminaarissa.
Microsoft painottaa 10.7.2003 lähettämässään
sähköpostissa (Microsoft for Partners -uutiskirje)
jälleenmyyjiä ilmoittamaan lisenssiehdoista:
"Muistutus jälleenmyyjän
velvollisuudesta OEM-käyttöoikeuksiin liittyvien rajoitusten
tiedottamisesta kuluttajille. Original Equipment Manufacturer
(OEM) - käyttöoikeus laitteiston mukana."
"Kuluttajasuojalain 5 luvun mukaan
jälleenmyyjän on kerrottava ostajalle tuotteeseen
liittyvistä rajoituksista joten muistathan sinäkin
mainita omille asiakkaillesi OEM-käyttöoikeuksiin
liittyvistä rajoituksista!"
Tämä tehtiin ilmeisesti Kuluttajaviraston selvityksen
johdosta, josta lisätietoa alempana.
|
|
Eri asianajat
|
|
Koska BSA, Microsoft sekä Susiluoto edustavat kaikki ohjelmistovalmistajia,
niin halusin myös selvittää muidenkin mielipiteitä asiasta sekä muutaman muun
asianajajan kommentit asiaan.
Lähetin kyselyn muutamalle lakitoimistolle.
Vastauksen sain seuraavilta:
- Castrén
& Snellman, Attorneys at Law, Jan Linberg
Joka mainitsi, että jälleenmyyntikielto on yleensä
melkoisen helppo kumota "kohtuuttomana ehtona" mutta
jos lisenssiin lisätään teksti:
"Mikäli ette hyväksy
sopimuksen ehtoja, palauttakaa viipymättä
ohjelmistopakkaus ja siihen oheistettu aineisto siihen paikkaan,
josta ne
hankitte. Tätä menetelmää noudattaen saatte
täyden palautuksen maksamallenne
hinnalle"
.. niin tätä jälleenmyyntikieltoa on vaikea
mennä kumoamaan. Kuten Microsoft on tehnytkin.
|
|
Kuluttajavirasto
|
|
Lähetin myös kuluttajavirastolle kyselyn koskien
OEM lisenssisopimusta, johon sain myös vastauksen.
- Kuluttajavirasto (31.5.2002) Lakimies Mika Hakamäki &
Lakimies Vesa Vuoti.
Vastaus käsittelee enemmänkin sopimuksen syntyä.
Tässäkään ei suoraa vastausta asiaan tullut,
mutta oma tulkinta saamastani vastauksesta on hyvin sama kuin
Jan Lindbergin, eli sopimusehdot ovat helppo todeta kohtuuttomiksi,
mutta jos lisenssissä on mm. yllä oleva lainaus (palautusoikeus), on
sopimus kohtuuttomana vaikea kumota.
Toukokuussa 2003 minulle soitti kuluttajaviraston edustaja
(Vesa Vuoti) asiantiimoilta ja kertoi, että tätä
asiaa tutkitaan nyt tarkemmin kuluttajavirastossa. Ei kyllä
puhelimitse osannut ottaa mitään kantaa asialle, mutta
kertoi, että asiasta tullaan kyllä informoimaan tulevaisuudessa
kuluttajia kuinka asian kanssa kannattaa menetellä. Kuluttajaviraston
edustaja Vesa Vuoti ei myöskään osannut sanoa, kuinka pitkälle
asiaa viedään, eli asia saattaa jäädä
myös vain kuluttajaviraston sisäiseksi tutkimukseksi.
Kun nyt kerta sain mahdollisuuden asiasta kysyä enemmänkin,
niin paljon on ollut puhetta keskustelufoorumeissa laillisen
sopimuksen syntymisestä, eli voidaanko "hyväksyn"
painikkeen painaminen katsoa lainvoimaiseksi sopimuksen synnyksi.
Kysyin tätä kuluttajaviraston edustajalta ja hänen
mielipiteensä asiaan oli, että kyllä voidaan,
kunhan lisenssiehdot ovat selkeästi esillä.
31.7.2003 Sain kirjeen Kuluttajavirastolta (Vesa Vuodilta),
jossa on kopio Microsoftille toimitetusta selvityksestä.
Päivätty 13.5.2003.
Kirje on 3 sivun pituinen, jossa pääasiassa kerrotaan
kuluttajien tiedottamista erilaisista lisenssiehdoista ja Microsoftia
kehoitetaan informoimaan maahantuojia ja jälleenmyyjiä
lisenssien eroista sekä erikoisehdoista, kuten OEM lisenssin
jälleenmyyntikiellosta erillisenä.
Tässä kirjeessä on hyvä huomata se, että
missään kohtaan ei mainita tällaisten kieltojen
olevan laittomia. Tosin kirjeen lopussa mainitaan , että
itse käyttöoikeussopimuksen sisältöön
tullaan tutustumaan kuluttajaviraston toimesta erikseen, jonka
käsittely on jo vireillä diaarinumerolla:2003/41/2266,
josta päätöstä on odotettavissa kesällä
2005.
Kaakkola Jukka kuluttajaviraston lakimies informoi minua kesäkuussa 2005, että diaarilla 2003/41/2266 onkin tehty ratkaisu, että ko. lisenssiasian käsittelyä ei toistaiseksi jatketa. Asia voidaan kuitenkin ottaa uudelleen vireille jos siihen katsotaan olevan tarvetta.
Kyseisestä Kuluttaja-asiamiehen ilmoituksesta on tiedotettu "kuluttajasuojalehden 3/2003 numerossa" otsikon "Käyttöjärjestelmien
lisensseistä kerrottava selkeästi" alla.
Lainaus lopusta:
"Kuluttaja-asiamies kehotti Microsoftia
informoimaan maahantuojia ja jälleenmyyjiä OEM-lisenssien
erosta muihin lisensseihin verrattuna.2001/41/3898"
Itse selvitykseen Microsoft on ainankin reagoinut siten, että
se on tiedottanut jälleenmyyjiään Microsoft partners
uutiskirjeessä. Myöskin Microsoftin lisensseistä
on paremmin tietoa itse Microsoftin sivuilla.
|
|
KKO
|
|
Suomessa on käyty lisenssiasioissa ainakin yksi oikeudenkäynti,
joka on tuotu aina esille OEM-lisenssien myynnistä käytävissä
keskusteluissa.
- Helsingin
sanomien artikkeli (lauantai 23.12.2000) (lukeminen nykyisin
maksullista)
Tässä täytyy muistaa se, että kyseisessä
oikeudenkäynnissä käsitellään vain
tuotevaihto- ja päivityslisenssejä. Ei siis OEM-Windows
lisenssejä.
Ero näissä on se, että tuotevaihto- ja päivityslisensseissä
ei yleensä ole edes jälleenmyyntikieltoa, mutta OEM-Windowsissa:ssa
on.
Uusin 3.10.2003 julkaistu tapaus KKO:2003:88
päätöksessä ohjelmiston valmistaja saa päättää
kuinka ohjelmistot saatetaan levitykseen, mutta sen jälkeen
ohjelmiston valmistajalla ei olisi oikeutta kieltää
jälleenmyyntiä.
Tämä päätöskin on siltä osin
tulkinnanvarainen nykytilanteessa, että päätös
en tehty vanhan tekijänoikeuslain puitteissa, koska tapahtumajakso
sijoittuu vuoteen 1993-1994.
Tämän tapahtumajakson jälkeen siis tekijänoikeuslaki
on muuttunut.
Päätöksen jälkeen ohjelmistovalmistajien
edustajana toiminut Tapio Susiluoto Asianajotoimisto
Susiluoto Oy:stä kommentoi ITViikko lehdessä (2003
N:o 35) seuraavasti:
"Valmistajan levitysoikeus oli
rauennut, jos ohjelma oli julkaistu ennen
tammikuuta 1994, jolloin tekijänoikeuslaki uudistui."
Samoin syytetyn puolustaja Markku Fredman, Asianajotoimisto
Fredman & Månsson Oy Ab:sta kommentoi heidän
lehdistötiedotteessaan
seuraavasti:
"Samoin kuin Helsingin hovioikeus,
myös Korkein oikeus katsoi, ettei n. 10 vuotta sitten
markkinoille tuotujen päivitysohjelmien ja tuotevaihto-ohjelmien
myynti ole rikos, vaikka
myynnissä rikottaisiinkin ohjelmavalmistajien asettamia
ehtoja."
Miksi Markku Fredmanin kommentti oli kohdistettu noinkin kaukaisiin julkaistuihin
ohjelmistoihin ja vain päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmiin?
Jos kerta päätös sallisi nykyisinkin ohjelmistojen
jälleenmyynnin, niin tällöinhän tuossa olisi
voinut sanoa saman ilman tuota kohdistamista juuri noinkin vanhoihin
ohjelmistoihin. Tämänkin osalta jäi tulkinnanvaraiseksi
koskeeko päätös myös OEM-ohjelmistoja.
Oma tulkintani on tuon kohdistamisen osalta se, että se
on siksi kohdistettu koskemaan noinkin vanhoja ohjelmistoja, koska
ne on päästetty levitykseen vanhan tekijänoikeuslain
aikana. Johon viittaisi myös Tapio Susiluodon kommentti
päätöksestä.
Kysyin varmistusta omalle tulkinnalleni Olli Poutulta Asianajotoimitos Susiluoto OY:stä sähköpostitse 7.2.2005 joka vastasi minulle seuraavasti lähettämässään sähköpostissaan 8.2.2005.
"Kyseinen korkeimman oikeuden ratkaisu koskee tapauksen käsittämiä MS-DOS-,
Office- ja Windows-tietokoneohjelmia, jotka oli julkaistu ennen 1.1.1994 ja
niihin sovellettiin ennen ko. ajankohtaa voimassa ollutta lainsäädäntöä
tekijänoikeuteen sisältyvän levitysoikeuden raukeamista koskien. Tämän
ajankohdan jälkeen levitysoikeuden raukeamiseen liittyvää lainsäädäntöä on
muutettu."
3.10.2003 KKO otti kantaa tietokoneohjelmistojen levittämisoikeuteen
Lue
kannanotto.
Tuosta kannanotosta jää epäselväksi koskeeko
kannanotto teonhetkellä ollutta tekijänoikeuslakia
vai onko se käypä myös nykyisen tekijänoikeuslain
kanssa. Koska kannanotossa viitataan kokoajan KKO:n päätökseen
KKO:2003:88 niin olettaisin että kannanotto koskee vanhaa
tekijänoikeutta.
Yritin ottaa selvää tuosta kannanotosta sen verran, että soitin kyseisen oikeusjutun oikeus-sihteerille saadakseni vastauksen "voiko kannanottoa pitää lainvoimaisena myös nyt, vai onko kannanotto kohdistettu kuten päätöskin koskemaan vain vanhaa tekijänoikeutta".
Yllätykseksi sain vain vastaukseksi, että hän ei saa sitä kertoa. Ilmeisesti siksi, että hän oli ollut kyseisen asian esivalmistelija. Tiedä sitten tarkempaa syytä, kun puhelu oli hyvin lyhyt minusta riippumatta.
Tämän päätöksen nojalla ennen 1994
levitykseen päästettyä ohjelmistoja saisi jälleenmyydä
vaikka se olisi lisenssiehdoissa kielletty.
Mikrobitin
numerossa Helmikuu/2004 postipalstalla nimimerkillä Vesse
viittasi Mikrobitin joulukuiseen artikkeliin, jossa oli
mainittu Windows OEM lisenssin myyntikiellosta ja kertoi, että
KKO:n päätöksen mukaan niitä saisi myydä.
Tarmo Toikkanen kommentoi vastauksessaan näin:
"Kyseinen oikeustapaus perustuu
kuitenkin vuonna 1993 voimassaolleeseen tekijänoikeuslakiin.
Uuden tekijänoikeuslain osalta ei ole vielä käyty
oikeutta asiasta. Tämä tarkoittaa siis sitä,
että ennen vuotta 1994 julkaistuja ohjelmia saa myydä,
vaikka lisenssiehdot sen kieltäisivätkin. Uudempien
ohjelmien kohdalta on tarkistettava, mitä lisenssiehdoissa
lukee."
Lue myös SoftaSuperstoren kommentointi
KKO:n päätöksestä. |
Saksan korkein oikeus |
Saksan liittotasavallan korkein oikeus (BGH) on tehnyt päätöksen vuonna 2000, jonka mukaan Saksassa OEM tuotteiden jälleenmyynti erillisenä ei ole kiellettyä. (nro. 49/2000) (2000-I ZR 244/97)
Kyseenomaista päätöstä voidaan pitää jonkinlaisena ennakkotapauksena juuri koskien OEM-ohjelmistoja joissa on jälleenmyyntikielto.
Kyseinen päätös katsoi raukeamisperiaatteeseen, jonka mukaan ohjelmaa saisi edelleenmyydä.
Kuitenkin tekijän valtuus, oikeus päästä vaikuttamaan rajoitetun oikeuden luovutuksen kautta jatkossa tapahtuvaan myyntiin on Saksan laille vierasta.
Päätöstä voidaan pitää hyvin samanlaisena päätöksenä, mitä oli Suomen KKO:n päätös 2003:88 siltä osin, että tässäkin tapauksessa päätös koski vanhoja ohjelmistoja kuten (MS-DOS & MS Windows for Workgroups) jotka ovat päästetty levitykseen jo ennen vuotta 1994. Samoin tapahtumajaksosta on kulunut jo aikaa paljon.
EY:n direktiivit säätelevät samalla tavalla tekijänoikeuksia niin Saksassa
kuin Suomessakin, joten siksi toin asian esille.
On kuitenkin muistettava tästä päätöksestä se, että niin Suomella, kuin Saksalla ei ole täysin samanlainen laki, päätös koskee hyvin vanhoja ohjelmia ja laki on voinut muuttua tuon jälkeen kuten Suomessa on muuttunutkin.
Saksan lakia en ole seurannut jotta voisin sano, voisiko tuota päätöstä soveltaa Saksassakaan uudemmille ohjelmille. Laki voi olla tuoltaosin jo muuttunut Saksassakin. |
Muista aina lisenssi |
Vaikka päätätkin ostaa OEM ohjelmiston käytettynä tai minkä tahansa ohjelmiston, niin muista aina pyytää lisenssi mukaan.
BSA: ohjelmistojen laillisuus varmistettava ostaessa (ITviikko 22.9.2004)
Jossa Olli Pouttu Asianajotoimitos Susiluoto OY:stä kommentoi Kokkolan käräjäoikeuden päätöstä seuraavasti:
"Tapaus on hyvä esimerkki siitä, että pelkkä kauppahinnan maksaminen ei ole tae käyttöoikeuksien olemassaolosta. Viime kädessä loppukäyttäjä itse vastaa käyttämiensä Ohjelmistojen lainmukaisuudesta. Pelkkä ostokuitti ei luo käyttöoikeuksia ohjelmistoon"
|
|
Muuta
|
|
Rovaniemellä on poliisitutkinnassa vuonna 2008 tapaus, jossa on myyty Windows Vista kopioita joiden mukana on toimitettu aito OEM lisenssitarra.
Tietääkseni tästä tapauksesta ei ole tullut vielä päätöstä.
Kuopiolainen 19-vuotias opiskelija myi huutokauppasivustoilla aitoustarroja ja jäi kiinni.
Asia on sovittu eikä tästä(kään) saatu nykyisen oikeuskäytännön mukaista päästöstä.
Kuopiolainen opiskelija joutuu maksamaan korkojen kera myymänsä aitoustodistukset.
Ajattelin olevan hulluutta, että rahanarvoiset tarrat menevät peltikeräykseen koteloiden mukana. En ymmärtänyt tarrojen myymisen olevan laitonta, koska tarrojen myyjiä oli kymmeniä, ellei jopa satoja. En myöskään käsittänyt, että tällä tavalla saatoin ostajat käyttämään luvattomia ohjelmistoja. Nyt maksan lisenssikaupasta saamani tulot korvauksena korkojen kanssa takaisin, enkä tee samaa virhettä uudelleen, opiskelija tilittää tiedotteessa.
Tämän enempää asiasta ei ole vielä
selvinnyt, mutta päivitän tätä sivua heti
lisää, kun asiasta saan lisätietoa. Jos tiedät
jonkin artikkelin/jutun joka käsittelee ko. asiaa, niin
toivoisin saavani siitä tiedon ja jos muutenkin on ko.
asiasta lisätietoa, niin tietoa siitä saa lähettää
sähköpostilla
minulle. |
Takaisin etusivulle
|